Odotettu pelileffa sai ohjaajan – tuleekohan tästä vielä jotain?

26.10.2016

Naughty Dogin Uncharted-pelisarjaan perustuvaa elokuvaa on ehditty kehitellä jo tovin. Kuten arvata saattaa, on projekti junnaillut jo pidemmän aikaa paikoillaan. Nyt pelifilmatisoinnille on kuitenkin löydetty uusi ohjaaja.

Tätä nykyä Uncharted-elokuvan ohjaustyötä on näillä näkymin veistelemässä kanadalaisohjaaja Shawn Levy, joka on tuttu muun muassa sellaisista komedioista, kuten Night at the Museum, Real Steel sekä Date Night. Miehen viimeisimpiin projekteihin lukeutuupi myös Netflixin suosittu kasaritrilleri Stranger Things, jonka parissa Levy on ehtinyt työskennellä niin ohjaajan- kuin myös apulaistuottajan roolissa.

Uncharted-filmatisoinnin viimeisimmästä käsikirjoitusversiosta vastaa aiemmin ohjaajaksikin uumoiltu Joe Carnahan, jonka tiedetään ahertavan tätä nykyä Bad Boys -sarjan tarinaa jatkavan Bad Boys for Life -leffan parissa. Unchartedin elokuvaversio ei ole ottanut kehityskaarensa aikana järin suuria askelia, minkä takia myös mahdollista julkaisuajankohtaa lienee turha odotella aivan lähivuosienkaan tienoille.

Lisää luettavaa