Saadaanko Pleikkarin hittipelisarjasta elokuvaa tehtyä? – Kunnianhimoinen projekti menetti jo kolmannen ohjaajan

Uncharted-pelisarjaan perustuva elokuva on kovassa vastatuulessa.

PlayStationin yksinoikeuspelisarja Uncharted kuuluu PS3:n ikonisimpiin ja pidetyimpiin peleihin, ja yhteensä sarjan pelejä on myyty yli 21 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Ihmekös siis, että Sony on pyrkii tuomaan sarjan myös valkokankaalle.

Uncharted-elokuva onkin ollut nimellisesti tuotannossa jo jonkin aikaa, mutta ongelmitta ei projekti ole lähtenyt liikkeelle. Alunperin elokuvan ohjaajaksi kosiskeltiin viime vuonna American Hustlella vakuuttanutta David O. Russellia ja päärooliin Mark Wahlbergia, mutta kumpikaan näistä ei toteutunut. Sittemin ohjaajaksi kiinnitettiin muun muassa Divergentin (2014) ohjannut Neil Burger, mutta hän lähti pian projektista.

Viime vuonna Unchartedin ohjaajaksi kiinnitettiin sitten Horrible Bosses -komediasta (2011) ja pelidokkari The King of Kongista (2007) tunnettu Seth Gordon, mutta nyt Entertainment Weekly tietää kertoa, että hänkin on lähtenyt kävelemään projektista. Ilmeisesti syynä Gordonin lähdölle olivat näkemyserot Sonyn kanssa.

Den of Geekin mukaan Sony pyrkii tekemään pelisarjasta Indiana Jonesin kaltaisen seikkailu-franchisen, joten ehkäpä tämä ei ollut Gordonin mieleen. Käsikirjoituksesta vastaa (ainakin vielä tällä hetkellä) The Hurt Locker (2008) ja Zero Dark Thirty (2012) -trillerit kirjoittanut Mark Boal.

Ensimmäisen Uncharted-elokuvan oli tarkoitus tulla ensi-iltaan jo kesäkuussa 2016, mutta se näyttää tällä hetkellä hyvin epätodennäköiseltä. Toivottavasti Sony saa kuitenkin projektin liikkeelle, sillä kunnon tekijöillä pelisarjasta saisi oikein mainion seikkailuleffan.

 

Lisää luettavaa