Huhu: Pleikkarin rakastettu kulttiklassikko tekemässä paluuta 15 vuoden jälkeen?

Huhujen mukaan uusi MediEvil-peli on tekeillä ja julkistetaan E3-messuilla.

Muistatko vielä MediEvilin? – Vuonna 1998 ensimmäiselle PlayStationille ilmestynyt seikkailupeli, sekä sen pari vuotta myöhemmin ilmestynyt jatko-osa, nauttivat melkoisesta kulttisuosiosta, mutta jatkoa pelisarjalle on saatu odottaa jo 15 vuotta. Edellisen kerran epäkuolleen päähenkilön Sir Daniel Fortesquen saappaisiin päästiin hyppäämään vuoden 2005 MediEvil: Resurrectionissa, joka oli ensimmäisen pelin remake-versio PSP:lle.

Nyt näyttäisi olevan pieni mahdollisuus, että alaleuaton zombie-sankari on tekemässä paluuta. Twitter-käyttäjä BLUE_EYES on vuotanut julkisuuteen pari kuvaa ja lyhyen videopätkän, jotka näyttäisivät olevan uudesta MediEvil-pelistä. Asiasta kertoo Destructoid.

Videoklippi on sittemin muutettu yksityiseksi, mutta yllä oleva kuva puhuu puolestaan. Olisiko kyseessä todellakin uusi MediEvil vai ainoastaan fanien vedättämiseksi suunniteltu huijaus?

Destructoidin mukaan NeoGAF-foorumilla on kuitenkin yhdistetty Twitter-vuotaja BLUE_EYES ainakin yhteen aiempaan, todeksi osoittautuneeseen pelivuotoon. Kyseessä on ilmeisesti sama henkilö, joka on jo vuonna 2002 vuotanut julkisuuteen tiedon Shadow of the Colossus -pelistä.

Tähän kannattaa toki suhtautua terveellä skeptisyydellä, mutta vuotajan mukaan emme joudu elämään epävarmuudessa kovin kauaa. Hän nimittäin uskoo, että Sony julkistaa uuden MediEvilin kesäkuun E3-messuilla. Sitä odotellessa voimme vain toivoa, että tämä osoittautuisi todeksi, ja ettei kyse olisi vain uudesta HD-päivityksestä.

Lisää luettavaa