Huhu: Edellisen sukupolven ylistetty FPS-sarja kääntyy PS4:lle ja Xbox Onelle vielä tänä vuonna

The BioShock Collectionin kerrotaan ilmestyvän marraskuun lopulla.

Muun muassa Halo-sarja on jo käännetty uuden sukupolven alustalle ja myös Uncharted-pelit ovat saamassa käännöksensä lokakuussa, mutta tänä vuonna tullaan kenties näkemään vielä yksi suuren luokan päivitys. Huhujen mukaan nimittäin koko BioShock-sarja olisi kääntymässä Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.

The Games Cabinin mukaan tieto on peräisin eteläafrikkalaiselta jälleenmyyjältä, joka on listannut The BioShock Collectionin ilmestyvän uusille alustoille 27. marraskuuta. Kyseinen myyjä on jo ehtinyt poistamaan tiedon sivuiltaan, mutta The Games Cabinin mukaan samainen taho on ennenkin vuotanut pelien oikeaksi osoittautuneita julkaisupäiviä ennen aikojaan.

The BioShock Collection sisältäisi melko varmasti kaikki kolme peliä, joista alkuperäinen BioShock ilmestyi vuonna 2007 ja viimeisin BioShock Infinite vuonna 2013. Sarjan kaikki pelit ovat keränneet kiittäviä arvosteluja, ja niiden keskiarvot Metacriticissä vaihtelevat välillä 88-96 alustasta riippuen.

Tämän vuoden toukokuussa julkaistun tiedon mukaan BioShock Infinite on myynyt maailmanlaajuisesti jo 11 miljoonaa kappaletta, ja koko sarja yhteensä yli 25 miljoonaa kappaletta. Eipä siis ihme, jos julkaisija 2K Games olisi kiinnostunut pelien päivitettyjä versioita julkaisemaan, vaikka kehittäjä Irrational Games onkin jo lopettanut toimintansa.

Mitään varmuutta The BioShock Collectionin olemassaolosta saati julkaisupäivästä ei tietenkään ole, mutta marraskuu on jo niin lähellä, että jos kokoelmaa tullaan silloin julkaisemaan, saamme varmasti tietää siitä pian. The Games Cabin on myös ottanut yhteyttä 2K Gamesiin tietojen varmistamiseksi.

Lisää luettavaa