Guilty Gear -tekijöiden Dragon Ball -mätkintä laajentuu taas ensi viikolla – uusi traileri julkaistu

Dragon Ball FighterZiin saapuva Kefla esittelee kykyjään omalla trailerilla.

20.02.2020

Julkaisija Bandai Namco on tarjoillut lisää maistiaisia Dragon Ball FighterZin seuraavasta lisäsisältöhahmosta.

Täyspitkän ottelun sisältävä video antaa pelikuvallaan tarkempaa osviittaa tulevasta Dragon Ball Super -sarjan Kefla-hahmosta ja tämän kyvyistä. FighterZ Pass 3:n ensimmäinen tulokas saapuu kausikortin omistajille 26. helmikuuta, kun taas muut saavat hahmon ladattavaksi perjantaina 28. päivä. Hieman yli neljän minuutin pituinen esittelypätkä on katseltavissa uutisen lopusta. Luvassa on kaikkiaan viisi uutta hahmoa, joista kolme ovat vielä pimennossa. Seuraavaksi varmistunut Ultra Instinct Goku nähdään puolestaan myöhemmin kevään aikana.

BlazBlue– ja Guilty Gear -sarjoistakin tutun Arc System Worksin kehittämä Dragon Ball FighterZ on saatavilla pc:lle, Nintendo Switchille, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.

Lisää luettavaa