Fallout 76:n betatesti aukeaa kokeiltavaksi lokakuussa – myös pelin alkuanimaatio nyt katsottavissa

Fallout 76:n suljettu betatesti päivättiin.

28.09.2018

Verkkomoninpeliksi paljastuneen Fallout 76:n suljettu betatestaus käynnistyy ensi kuun lopulla.

Xbox Onelle pelin ennakkotilanneet voivat rynnistää testipalvelimille 23. lokakuuta, kun taas PlayStation 4:llä ja PC:llä päästetään kokeilun pariin kuun 30. päivänä. Konsoleilla betatestiin osallistuminen vaatii laitteesta riippuen joko PlayStation Plus- tai Xbox Live Gold -jäsenyyden.

Betatestaajat pääsevät Bethesdan mukaan koluamaan koko Fallout 76:tta ja sen maailmaa aivan vapaasti. Täysin tuntitolkulla peliä ei kuitenkaan pääse vielä betan aikana tahkomaan, sillä pelin palvelimia pidetään linjoilla neljästä kahdeksaan tuntia per päivä. Lisää betatestistä voi lukea täältä.

Fallout 76 julkaistaan 14. marraskuuta. Betatestin alkamispäivän lisäksi myös pelin alkuanimaatio on sekin nyt nähtävissä alta.

Lisää luettavaa