Ensimmäinen Metal Gear Solid -seikkailu saattaa edelleen saada uusioversionsa, huhuilee espanjalaissivusto Areajugones.
Aiemmin muun muassa God of War Ragnarök -lisäosan liverrelleen Areajugonesin mukaan Metal Gear Solidin täydellinen uusioversio olisi Konamilla työn alla. Huhuilijoina ovat sivuston mukaan useatkin eri lähteet, joiden mukaan peli nähtäisiin ainoastaan PlayStation 5:llä – edes pc- ja Xbox-versioista ei ole toistaiseksi ollut puhetta. Huhu ei olisi järin kaukaa haettu, onhan Konami kunnostautunut viime aikoina ahkerasti vanhojen pelisarjojensa – niin Metal Gearin kuin Silent Hillinkin – henkiinherättelyssä.
Samaisten lähteiden mukaan Konamin prioriteettilistan kärjessä on tällä hetkellä kuitenkin Metal Gear Solid Delta: Snake Eater, jonka julkaisun on tarkoitus tapahtua kuluvan vuoden aikana.
Metal Gear Solid julkaistiin alkujaan vuonna 1997 sille ihan ensimmäiselle PlayStation-konsolille.
Lähde: Eurogamer