Ensi vuoden odotetuin roolipeli ei olekaan PS4-yksinoikeus – saapuu muille alustoille vuoden viiveellä

Final Fantasy VII -uusioversio nähdään myös muilla alustoilla.

Ensi vuonna PlayStation 4:lle ilmestyvä Final Fantasy VII Remake tekee tuloaan viiveellä myös muille alustoille.

Odotetun roolipelin yksinoikeustilanne on hämmentänyt sen julkistuksesta saakka. Aluksi Square Enix rummutti Remaken saapuvan ”ensin” PS4:lle. Sittemmin kommentoitiin, että muiden alustojen versioista ei ole sen kummempia suunnitelmia. Nyt tilanne on ilmeisesti muuttunut, sillä päivitetty kansitaide kertoo pelin nautiskelevan PS4-yksinoikeudesta maaliskuun 3. päivään saakka, vuonna 2021. Mitä ilmeisimmin luvassa on siis versiot ainakin Xboxille ja pc:lle – kenties myös seuraavan sukupolven masiinoille?

Final Fantasy VII Remake julkaistaan PlayStation 4:lle maaliskuun 3. päivä, ensi vuonna.

Lähde: Dualshockers