Final Fantasy VII Remake saa kokonaan uusia pomotaisteluita – seuraavaa osaakin työstetään jo täyttä häkää

No nyt!

25.11.2019

Final Fantasy VII Remaken ohjaajana toimiva Tetsuya Nomura on avannut sanaista arkkuaan koskien odotettua uusioversiota.

Final Fantasy VII Remake kattaa periaatteessa alkuperäispelin Midgariin sijoittuvan alkuosion, joskin reilusti tuunattuna. Mukana on Nomuran mukaan esimerkiksi pomotaisteluja, mitä ei vuoden 1997 roolipeliklassikossa ollut. Kokonaisuutta on laajennettu muutoinkin rankalla kädellä, ja ensimmäisen Remake-episodin on kerrottu vastaavan kokoluokaltaan täysimittaista peliä.

Nomura mainitsi samassa yhteydessä, että seuraavan episodinkin työstäminen on jo käynnissä – ehkäpä sitä ei tarvitse odotella vuositolkulla?

Kuin kuuta nousevaa odotettu Final Fantasy VII Remake julkaistaan PlayStation 4:lle maaliskuun 3. päivänä.

Lähde: Eurogamer

 

Lisää luettavaa