Assassin’s Creed Origins laajentuu kuluvan kuun aikana – tätä kaikkea on luvassa

Bayekin tarina jatkuu uudella seikkailulla.

10.01.2018

Viime lokakuussa julkaistu Assassin’s Creed Origins on saamassa uutta sisältöä vielä ennen kuluvan kuun loppua.

Pääpelin tarinaa jatkava The Hidden Ones -lisäri vie Bayekin seuraavaksi uudelle, roomalaisten hallitsemalle alueelle, joka tuo mukanaan uusia pää- ja sivutehtäviä. Myös hahmon tasokatto nousee sekin parilla pykälällä ylöspäin tasoon 45 asti. Vielä tammikuun puolelle ajoitetun tarinalaajennuksen tarkka julkaisuajankohta on kuitenkin yhä hämärän peitossa.

Ennen The Hidden Onesin julkaisua pelin omaavia hellitään myös ilmaisella sisällöllä, joka kattaa uuden, lisäseikkailun tarinaa alustavan tehtävän sekä For Honor -henkisen asusteen.

Assassin’s Creed Origins on saatavilla PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa