Sonyn nykyään kokonaan omistama käännöstöihin erikoistunut Nixxes Software näytti teknisen taituruutensa pc-pelaajille viimeistään Marvel’s Spider-Man Remasteredin kertakaikkisen erinomaisella toteutuksella. Rautaisista suorituksistaan tunnetun studion helmasta päivänvaloon nyt astuva jatko-osa onnistuu nostamaan riman vielä edeltäjäänsä korkeammalle. Marvel’s Spider-Man: Miles Moralesin pc-versio lienee yksi vuoden näyttävimmistä pelikokemuksista.
Miles Morales on jo pitkään ollut Hämähäkkimiehen fanien keskuudessa yksi hahmon rakastetuimmista variaatioista. Hahmo on legendaaristen Ben Reillyn ja Miguel O’Haran ohella yksi harvoista oikeasti onnistuneista klassikkohahmon uudelleenkäynnistyksistä sarjakuvasankarien saralla. Kun Moralesin taustat eroavat sen tutuimman Hämiksen juurista merkittävästi, avautuu osaaville kynäniekoille mahdollisuus kertoa myös huomattavan erilaisia tarinoita. Afroamerikkalaisen isän ja puertoricolaisen äidin pojan elämä ja kokemukset New Yorkissa eroavat tunnelmaltaan kiitettävän paljon umpitylsän Peter Parkerin toilailusta samoilla kulmilla.
Päähenkilömme on hiljalleen toipumassa isänsä traagisesta murhasta. Verensiirron kautta hämähäkkivoimat perinyt teini sovittelee hissukseen Hämähäkkimiehen manttelia ylleen alkuperäisen Hämiksen seuratessa edistystä vierestä hellävaraisesti opastaen. Peterin ilmoittaessa lähtevänsä lomailemaan Symkariaan, jää koko New Yorkin vahtiminen nuoren klopin harteille. Hyvin nopeasti tilanne eskaloituu merkittävästi ja Miles huomaa mahdollisesti haukanneensa enemmän kuin kykenee nielemään. Onneksi hiljalleen esiin ponnahtavat uudet kyvyt auttavat kuitenkin sankariamme pärjäämään kiihtyvällä tahdilla monimutkaistuvan konfliktin keskellä.
Teknisiltä osa-alueiltaan herra Moralesin seikkailut saattavat jopa edeltäjänsä häpeään. Alunperin 2020 PlayStation-alustoilla julkaistun teoksen odottaa kyllä saavan melkoisen kasvojenkohotuksen vapaasti kelluvalla pc-raudalla pyöriessään, mutta tällä kerralla ylitetään kaikki odotukset. Suoraan paketista tuetaan lähes kaikkia mahdollisia moderneja ominaisuuksia. Mukana on tuki muun muassa AMD:n FSR 2.1-, Intelin XeSS- ja Nvidian DLSS -skaalaimille. Miles Moralesin julkaisun myötä myös aiemmin julkaistu seikkailu päivittyi tukemaan DLSS 3.0 -teknologiaa – siis mikäli konepellin alla lymyilee ökyrikkaille tarkoitettu 4000-sarjan RTX-kortti. Tällä kerralla myös koko pelimaailma on valaistu säteenseurantaa hyödyntäen, eikä teknologiaa käytetä enää pelkästään varjojen ja heijastusten tehostamiseen.
Graafisia asetuksia pääsee myös säätämään lähes ennennäkemättömällä tarkkuudella. Tavallisten suorituskykyyn tai kuvanlaatuun panostavien asetusten sijaan voi halutessaan suoraan määrittää tähtäimessä olevan kuvanpäivitysnopeuden. Yli 60 kuvan päivitysnopeuteen korkeilla asetuksilla halajavilta on syytä piileä melkoinen määrä hevosvoimia koneistostaan. Teos näyttää alhaisemmillakin asetuksilla hyvälle ja pyörii kaikin puolin erinomaisesti myös vanhemmalla raudalla, mutta tehomyllyllä ruudulle piirtyvät näkymät ovat suorastaan mykistäviä. Sonyn pc-käännöksille tyypilliseen tapaan myös ultrawide-resoluutioille tarjotaan täysi tuki, tosin ainakin omalla kokoonpanollani käyttöliittymän elementit skaalautuivat ajoittain hieman kummallisesti. Normaalia leveämmällä näyttöalalla New Yorkin massiivinen mittakaava pääsee esiin aivan poikkeuslaatuisen hätkähdyttävänä.
Siinä missä paketti suorastaan loistaa graafisilla avuillaan, ei audiopuolellakaan jäädä jalkoihin. Edeltäjänsä teemoja trip hoppiin ja ajoittain jopa jazziin yhdistävä ääniraita toimii erinomaisesti. Musiikin osalta teoksella on vahvasti oma tyylinsä. Äänensä lisäksi myös kasvonsa päähenkilölle lainannut Nadji Jeter ansaitsee myös kehut suorituksestaan. Muissa rooleissa pyörivät alan konkarit, kuten Yuri Lowenthal, Troy Baker ja Fred Tatasciore, tarjoilevat jälleen kerran parhaan A-luokan suorituksia – eikä vähempään olisi ollut toki tyytyminenkään. Massiivisessa avoimessa maailmassa seikkaillessa myös hyvin miksatut tilaäänet lisäävät immersiota, eikä senkään osalta mennä metsään. Kaupungin yllä seittien varassa heilahdellessa voi todella kuulla maailman ympärillään, vaikkei sitä aina kaiken vauhdin keskellä kerkeä ihastelemaan.
Milesin vahtivuoro New Yorkissa on valitettavasti huomattavasti Peterin seikkailua lyhyempi. Kampanjan läpäisee alle kymmenessä tunnissa ja koko kartan siivoamiseenkaan ei mene kuin parisenkymmentä tuntia. Pakettia ei myöskään koskaan täydennetty lisäsisällöllä tai uusilla ominaisuuksilla, kuten vaikeammilla vaikeustasoilla. Niukempi anti tuntuu hieman erikoiselta ottaen paketin hinnan huomioon. Nyt lähes täysihintainen teos jää väistämättä hinta-laatusuhteeltaan edeltäjänsä varjoon. Lyhyestä kestostaan huolimatta lisäseikkailu on silti ehdottomasti kokemisen arvoinen kaikille hyvien pelien ja hämmästyttävien Hämähäkkimiesten faneille.
Saatavilla: PC (testattu), PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta)
YHTEENVETO:
***** / *****
Toisen Hämähäkkimiehen hämmästyttävä saapuminen pc-maailmaan aiheuttaa audiovisuaalisen antinsa takia akuutteja leuan loksahduksia. Lyhyemmän kestonsa ansiosta kyseessä on piirun verran edeltäjäänsä vähäisempi paketti, mutta silti ehdottomasti pakkohankinta kaikille hahmon faneille.
Äidin kokkailema chilipata antoi Milesille odottamattomia voimia.