God of War

08.06.2005


Jumalani, miksi minut hylkäsit? Näihin sanoihin voidaan kärjistää ensimmäiset hetket God of Warin parissa. Kreikkalaisen mytologian ympärille kietoutuva God of War alkaa, kun jumalten palkkatappajana kunnostautunut ja varsin ikäviä tekoja tehnyt sankarimme lopettaa oman elämänsä. Mikä hänet ajoi tähän tilanteeseen? Se selviää vain pelaamalla tätä PS2:n parhaimpiin toimintapeleihin lukeutuvaa hack’n’slash -seikkailua.

God of Warin taistelujärjestelmä on niin skarppi ja monipuolinen, kuin vain toivoa sopii. Peruspahisten raajat repeilevät loppuruumiista ihan perinteisten kombohyökkäyksien voimalla, mutta mikäli vastassa on vähänkään isompi vihollinen, voi pienen pehmityksen jälkeen siirtyä pelaamaan minipeliä, jonka avulla örmy saa tuta, miltä jumalten vihan voimalla eteenpäin runnovan spartalaissoturin veitsi tuntuu. Peli onkin erittäin brutaali ja K18-leima tulee aiheesta.

Mahtavaa toimintaa on nähty muissakin peleissä, mutta God of War on kaikkia kilpailijoitaan parempi. Tapahtumapaikat ja vihollisten suunnittelu nostavat God of Warin pelaamisesta eeppisen kokemuksen. Vastaan asettuvat kerrostalon kokoiset välipomot ja mieleen painuvat tapahtumapaikat takaavat sen, että tämä peli ei hetkessä unohdu. Myös sankarimme saa pelin edetessä yllättävän paljon syvyyttä ja brutaalin teurastajan surullinen elämäntarina tekee pelaamisesta henkilökohtaista. God of War on maailmaltaan ja pelillisiltä ominaisuuksiltaan monumentaalinen mestariteos, jollaisia näkee harvoin.

Lisää luettavaa