Ennen pelotti, nyt on pilotti – arvostelussa Wolfenstein: Cyberpilot

Wolfenstein: Youngbloodin kanssa rinnakkain julkaistu Cyberpilot asettaa pelaajan päähän virtuaalikypärän ja päästää tämän erinäisten natsirobottien puikkoihin. Jääkö kyberpilotin toikkarointi sisarensa varjoon, vai onko kyseessä sittenkin kokemisen arvoinen seikkailu?

Kesän kahdesta eri Wolfenstein-julkaisusta Cyberpilot on ehdottomasti se pienemmälle huomiolle jäänyt teos. Siinä missä Youngblood on pääsarjansa sivuteos, on Cyberpilot teknisesti ottaen sivuteoksen oma sivuteos. Mainontaa tai edes mainintaa pelistä on ollut lähes turha bongailla medioista, sillä koko tuotteen tunnettuvuus tuntuu olevan lähes olematonta. Onko pienillä fanfaareilla vaivihkaa toteutettu julkaisu vihje itse tuotteen laadusta, vai eikö täysin virtuaalikokemuksena toimivaa pläjäystä koeta tarpeelliseksi mainostaa vähäisen laitekannan takia?

Komentokeskuksesta heräävä pelaaja paljastuu pienen esittelyn jälkeen keskuksestaan erinäisiä natsirobotteja ohjastavaksi monilahjakkuudeksi. Keskuksesta käsin hoituu metallihirviöiden käyttökuntoon saattaminen työkalujen avulla, laitoksen pienet huoltotyöt ja ennen kaikkea laitteiden virtuaalinen etäkäyttö. Pelaaja ei siis teknisesti ottaen itse ohjasta rautapetoja, vaan istuu etähallintokeskuksessa ohjaamassa kentällä viipottavia taistelulaitteitaan. Etäohjauksen sisällyttäminen juoneen tarjoaa kehittäjille myös mahdollisuuden ujuttaa vr-pahoinvointia ehkäiseviä kikkoja pakettiin huomaamattomasti. Kyberpilottia jatkuvasti ympäröivä kehikko, kiinteä ohjauspaneeli ja istuma-asento ovatkin omiaan tekemään kokemuksesta harvinaisen nautittavan sekä vähän pahoinvointia aiheuttavan kokonaisuuden.

Tarinallisesti tapahtumat sijoittuvat samoihin aikoihin Youngbloodin kanssa, mutta sen suuremmin teosten tapahtumat eivät toisiinsa vaikuta. Rinnakkaisteoksesta mukana on virallisesti vain kaksi hahmoa, joista toinen tekstin välityksellä sekä toinen korvanappiin höpöttävänä ohjeistajana. Kerronnallisesti ratkaisu on toimiva ja seikkailuun on helppo uppoutua yksinäisenä laitoksen hiljaisena operaattorina. Loppua kohden tarina vielä kerää kierroksia onnistuen tempaisemaan muutaman ässän hihastaan. Jonkinlaista jatkoa Cyberpilotin tapahtumille on varmasti luvassa seuraavissa Wolfenstein-peleissä.

Hans, hae Flammenwerfer!

Laadullisesti kyseessä on itse asiassa erinomainen pikku paketti. Graafinen näyttävyys on PlayStation VR:n kärkipäätä, minkä lisäksi immersion puolesta liikutaan ehdottomasti alustan parhaimmiston joukossa. Tekniseltä näkökantilta tarkasteltuna kyseessä on myös selvästi ison studion kehittämä laatutuote. Liikeohjaus toimii tarkasti ja vaivatta, äänisuunnittelu on onnistunutta ja pahoinvointia helpottavia ominaisuuksiakin piisaa riittämiin. Muutamassa komentokeskukseen sijoittuvassa kohdassa oma pelihuoneeni osoittautui hieman liian pieneksi, mutta pienellä lisäkalibroinilla vaaditut työtehtävät hoituivat lopulta ilman suurempia ongelmia. Murhe lienee pienempi PC:llä pelatessa, joiden eri virtuaalikypärät pystyvät kartoittamaan huonekoon ja liikeseurannan tarkemmin.

Rauhallisesti käynnistyvä Cyberpilot etenee aluksi verkkaisesti, kunnes pelaaja vapautetaan ohjastamaan koko arsenaaliaan tositilanteisiin. Juuri kun päästään todella lennokkaisiin ja näyttäviin tilanteisiin, koko paketti onkin jo ohi. Kokonaismittaa toilailuille kertyy vain vaivaiset kaksi tuntia, ja siitäkin osa kuluu maisemia ihastellessa. Paketti on julkaistu huomattavasti normaalia huokeammalla hinnalla, mutta silti kestoa olisi toivonut ainakin tuplasti enemmän. Bethesdan parin vuoden takaiseen Doom VFR -räpellykseen verrattuna kyseessä on kuitenkin selvä harppaus oikeaan suuntaa. Kokonaisuus on varsinkin hyvästä alennuksen ansiosta ehdottomasti kokemisen arvoinen lisä Wolfensteinin saagaan.

Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro (testattu), PlayStation VR
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö)

Vedä vivusta ja voita!