PowerA Moga XP-Ultra on monikäyttöinen ohjain. Se on yhteensopiva niin Windows-tietokoneiden, Xbox Series X|S -konsolien kuin Android-mobiililaitteidenkin kanssa. Yhteys kahteen edellä mainittuun onnistuu Microsoftin protokollaa käyttäen, jälkimmäistä varten on käytössä Bluetooth.
Modulaarisella ohjaimella voi pelata neljällä eri tavalla. Käytettävissä on normaalin padikoon lisäksi myös irroitettava pikkuohjain. Mukana tuleva kännykänkiinnitysteline on liitettävissä molempiin.
Huimalla 2 000 mAh akulla varustettu Moga XP-Ultra on päällisin puolin varsin halvan näköinen tuote. Siinä ei ole sellaista premium-hohtoa, mitä tämän hintaluokan ohjaimesta kaipaisi. Normipaditilassa se tuntuu kuitenkin hyvältä. Pohjassa olevat kaksi ohjelmoitavaa lisänäppäintä on tosin sijoitettu yllättävän ylös kahvoihin, eikä sitä oikein tiedä pitäisikö niitä painaa keskisormilla vai nimettömillä. Usein kävikin niin, että noin sentin pituiset lisänapit eksyivät edellä mainittujen sormien väliin. Erimittaisilla sormilla voi saada eri tuloksia aikaan, mutta ainakaan allekirjoittaneelle lisänappien käyttö ei ollut nopeinta mahdollista. Pikkuohjaimessa ei sen sijaan pohjanäppäimiä ole.
Erikokoisista sormista puhuttaessa täytyy huomioida myös erikokoiset kämmenet. 304-grammainen Moga XP-Ultra on iso ohjain. Se on sen verran alkuperäistä Xbox Series X|S -kapulaa kookkaampi, että eron havaitsee jo pelkällä katseella. Näin ollen pienikätisille se ei normipaditilassaan sovellu. Vaan miltä sitten tuntuu kahvaosasta irroitettava pikkuohjain?
12 senttimetrin levyisessä pikkupadissa on ihan hyvä muotoilu, mutta kahvojen puuttuessa alkavat vähääkään isommat kädet puutumaan sen parissa suhteellisen nopeasti. Rauhalliset pelit sujuvat mukavasti, vaan tiukemman puristuksen räiskintämittelöihin sillä ei kannata osallistua ainakaan voitonkiilto silmissä. Painoa ei sen sijaan ole kuin 178 grammaa, eli se ei pääse rasittamaan. Pienikätisille tämä sopinee ihan siedettävästi, aivan kuten 1980-luvun pelikonsoliohjaimien muotoilusta pitäneille.
Ohjaimeen kiinnitettävä mobiiliteline ottaa vastaan isommatkin kännykät. Se pysyi luotettavasti paikoillaan vaikka kapulaa vähän enemmän heiluttelikin. Mobiilipelailut sujuivat pääosin muitta mutkitta. Call of Duty: Mobile jäi kuitenkin kokonaan kokeilematta, sillä peli ei suostunut ymmärtämään kapulan päälle. Melkoinen moga, sanoisiko. [toimitus pahoittelee surkeaa ”vitsiä”] Toisaalta fakta on, ettei tämä ole ensimmäinen Bluetooth-ohjain, joka ei ole toiminut kyseisen mobiiliräiskinnän kanssa. Vika lienee siis täysin Activisionin päässä.
Ohjaimen analogitattien tuntuma on erittäin hyvä. D-padi on selkeästi parempi kuin mihin on yleisesti ”ei-alkuperäisissä tarvikeohjaimissa” totuttu. Kuvioiduissa liipaisimissa on liian hellä vastus, mutta kapulan odottamattomimmasta piirteestä vastaavat kuitenkin LB- ja RB-näppäimet; niistä lähtee nimittäin melkoinen klikkausääni. Mekkala alkaa jopa häiritsemään hiljaisessa tilassa pelattaessa. Toinen jobinposti koskee niin ikään ääntä: tärinämoottoreista lähtee pikkupadilla pelattaessa sellainen surina että ihan hirvittää. Aivan kuin kapulan sisällä olisi jonkinlainen moottorisahamurhailu meneillään. Normipaditilassa tärinä toimii vaisusti, mutta ainakin se on huomattavasti korvaystävällisempi.
PowerA Moga XP-Ultra on melkoinen ristiaallokko. Toisaalta siitä haluaisi pitää, sillä irroitettava pikkupadi on sinänsä hauska idea ja etenkin erikokoisia käsiä sisältävässä perheessä erittäin tervetullut juttu. Itse ohjain toimii moitteettomasti ja sen 60 tunnin akkukesto (Bluetooth-tilassa 40 tuntia) on huikea suoritus. Pohjaan isketyt näppäimet eivät ole parhaimmassa mahdollisessa paikassa, mutta sen asian kanssa vielä pärjää. Kännykkätelineestä on huomattavaa iloa esimerkiksi Xbox Game Pass -mobiilipelaajille. Pieninä kivana yksityiskohtana on vielä akkutilan varmistusnäppäin, joka toimii vaikkei ohjaimessa olisi virtaa päällä.
Mutta on niitä nurjiakin puolia pieni pino. Kapula on halvan näköinen, joskaan se ei nyt varsinaista pelaamista haittaa. Etuylänäppäimien kolina sen sijaan häiritsee, aivan kuten pikkupaditilan tärinämoottorin kauhuäänet. Kun kyseessä on vielä selkeästi normiohjainta kalliimpi kokonaisuus, paino vaakakupilla kääntyy asentoon ”jos ostat niin osta alennusmyynnistä”.
PowerA Moga XP-Ultra maksaa noin 130 euroa.
Sellainen juttu vielä, että paketin päällä luvattu yhden kuukauden Xbox Game Pass Ultimate on vain uusille Game Pass -käyttäjille. Tästä asiasta ei ole kannessa mitään mainintaa – edes suurennuslasilla etsittäessä. Valmistajan nettisivuilla siitä kyllä kerrotaan, mutta tällä tavalla kannessa oleva lupaus on pahasti harhaanjohtava.
YHTEENVETO:
**(*) / *****
Astetta kalliimpi peliohjain hyvällä idealla ja upealla akkukestolla. Pienet ongelmat siellä täällä rajaavat kuitenkin rajusti ympäristöjä, joihin tämä soveltuu.