Vuosi sitten Tiltin korvilla käyneet toisen sukupolven Astro A20 -peliluurit eivät ulkonäöllään vakuuttaneet, mutta äänentoisto jätti paremman mielen. Nyt testiin saapuneet toisen sukupolven Astro A10 -ämyrit tuovat silmien eteen samanlaisen vaatimattoman ja sanoisiko jopa oudohkon, joskin myös persoonallisen kuosin. Äänen suhteen on kuitenkin tapahtunut paljon.
Ilman liitäntäkaapelia vain 246 grammaa painava Astro A10 Gen 2 soveltuu kaikkiin laitteisiin joissa on 3,5 mm liitin. Näin ollen luureja testattiin sekä tietokoneella että PlayStation- & Xbox-pelikonsoleilla unohtamatta yhteensopivia kännyköitä.
Astro A10 Gen 2 on puolet isosiskoaan halvempi. Kyseessä on kuitenkin niin erilainen tuote, että varsinainen vertailu jätetään saman tien tähän. Mikäli A10:n kuosi sattuu miellyttämään ja kaipaa langattomuutta, kannattaa A20 pitää joka tapauksessa mielessä.
Langattomat kuulokkeet ovat nykyään jo niin tasokkaita ja varmatoimisia, ettei langallisten puoleen tule pahemmin enää edes vilkaistua. Tällaisten ”perusluurien” ääreen palattua tulee kasvoille kuitenkin sellainen haikea hymy, jonka olemassaoloa ei edes muistanut. Paketti auki, liitinpiuha kiinni ja menoksi. Soundi lähtee heti jytkäämään. Äänen kuuluminen ei vaadi mitään softa-asennuksia tai pakollisia firmispäivityksiä. Toki ”hienot” luurit hienoinen optioineen vaativat softien käyttöä ja niin edelleen, mutta otetaan nyt ilo irti tällaisesta plug-n-play-pelaamisesta.
Itse luureissa ei ole minkäänlaisia säätönappeja. Parimetrisessä liitäntäkaapelissa on äänenvoimakkuusrulla, kun taas mikrofoni mykistetään nostamalla puomi ylöspäin. Mitään muita namiskuukkeleita ei ole. Kasuaalipelaamisessa se on todennäköisesti hyvä juttu.
Langallisessa pelaamisessa on sellainenkin etu, että kun niitä akkuja ei ole, niin ei painoakaan ole niin paljoa. A10 Gen 2:n alle 250 grammaa tuntuukin suorastaan huteran keveältä. Ja vähän huterat luurit ovatkin, eiväthän nämä mitkään parinsadan teräspedot ole. Jykevien ratkaisujen sijaan Astro onkin keskittynyt tekemään kupeista äärimmäisen taipuvaiset. Ilmastoystävällisyyttäkin piisaa, sillä kuulokkeet ovat hiilineutraalit, sen muoviosista vähintään 35% on valmistettu kierrätysmuovista ja niiden käyttöikää voi pidentää korvatyynyjen ja pääpannan pehmikkeiden vaihdettavuudella. Tällaista muiltakin valmistajilta, kiitos!
Astro A10 Gen 2 on suunniteltu hieman pienemmille päille, mutta itse asiassa ne asettuivat allekirjoittaneen paksuhkon kallonkin ympärille oikein mukavasti. Mihinkään hikikarpaloita otsalle nostattavaan puristukseen ei siis joutunut vaikka antoi yhtäkestoisen pelisession venyä lähes työpäivän mittaiseksi. Tunnelma on siis hyvä myös ilman säätömahdollisuuksia. Etenkin muistivaahtotyynyt ovat pehmeydessään hyvän tuntuiset.
32 millimetristen elementtien kautta kantautuva ääni on melkoisen bassopitoinen. Onko kuppien kohderyhmänä sitten lattiakaiuttimien bassoelementtejä hajottavaa räppiä tai teknoa kuunteleva nuoriso, sitä en tiedä enkä siihen puutu. Äänimaailma on kuitenkin aivan päinvastainen kuin Astro A20 Gen 2:ssa – johon vertailemista piti tässä jutussa välttää. Tulipahan sanottua.
Matalia taajuuksia korottava jytke sopii ehkä tietynlaisiin arcadepeleihin, mutta yleiskäyttöä ajatellen äänimaisema on turhan tunkkainen. Keski- ja ylä-äänet jäävät taustalle, mikä harmittanee etenkin fps-pelien ystäviä ja musiikkia paljon kuuntelevia. Mitä kovemmalle luureja laittaa, sitä enemmän basso ottaa valtaa. Mikäli peli tai muu kuunneltava materiaali keskittyy äänessä keskitaajuuksiin ja siitä ylöspäin, luurit kuulostavat sen sijaan oikein kelvollisilta. Mistään ultrapuhtaudesta ei luonnollisesti voi tässä hintaluokassa puhua, mutta keskitason yläpuolelle kuitenkin kivutaan. Myös kännyköillä liiallinen basso oli helposti poistettavissa laitteiden omilla ekvalisaattoreilla, jolloin taajuuksien tasapaino on huomattavasti miellyttävämpää.
Taipuisa ja moneen asentoon soveltuva mikrofoni toimii hyvin. Puhe kulkee vastaanottajien korviin selkeästi ilman sihiseviä lisä-ääniä. Taustamölytkin suodattuvat melko hyvin. Pelikäytössä mikrofonia voidaankin pitää erittäin asiallisena.
Astro A10 Gen 2 tarjoaa hintaluokassaan mukavalta tuntuvat pelikuulokkeet. Mikrofoni suoriutuu tehtävästään hyvin, mutta äänen suhteen täytyy olla joko bassojumputuksesta pitävä tai sitten pelata vain sellaisia pelejä, joissa ei yhtä soittoa huudateta matalia taajuuksia. Useiden eri pelilaitteiden omistajille luurit soveltuvat kasuaalimpaa käyttöä ajatellen ihan hyvin. Etenkin, jos ei halua raottaa lompakkoaan liikaa.
Astro A10 Gen 2 maksaa noin 60 euroa. Värivaihtoehtoja on viisi: musta, valkoinen, mintunvihreä, harmaa ja liila.
YHTEENVETO:
*** / *****
Turhan bassovoittoiset mutta keveydessään mukavat kuulokkeet ilman krumeluureja. Nämä edulliset peliluurit soveltuvat parhaiten kasuaalikäyttöön.