Final Fantasy XV ilmestyi eilen tiistaina, ja pelisivustot syytävät ulos arvostelujaan uutuudesta. Nyt on minunkin aika avautua hieman omista tuntemuksistani pitkään odottamaani peliä kohtaan.
Aiemmin julkaisimme jo uutisen, jossa kerroimme pelin yleismenestyksestä arvioissa.
Olen nyt itse pelannut peliä tunnin, ja toistaiseksi kokemukseni ovat olleet erinomaisia. Jos et kestä pienimpiäkään spoilereita – ensimmäisen tunnin tapahtumista –, niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän.
Ensimmäisenä pelissä päädyttiin valinnaisen tutoriaalin kautta kohtaukseen, jossa neljä ystävystä taistelee jonkinlaista tulipetoa vastaan. Tässä vaiheessa ei vielä itse tarvinnut lähteä mätkimään, vaan kohtaus jatkui pian erittäin elokuvamaisella välivideolla. Päähahmo Noctisin isä on kuningas, ja prinssin ja isäukon kohtaaminen oli perinteistä juhlavaa ”ole varovainen, poikani” -kamaa.
Tämän jälkeen päästiinkin työntämään tielle piiputtanutta autoa neljän kaveruksen voimin. Taustalla soi legendaarinen klassikko Stand By Me, nuoret miehet heittävät läppää ja edessä näkyy silmin kantamattomiin aavikkoa ja maantietä. Tässä vaiheessa jo tuli olo, että tässä pelissä on sitä jotain, mitä yleensä vain japanilaisista ja äärimmäisen harvoista muista peleistä löytyy – jotakin aitoudessaan ainutlaatuista.
Kohta sitten päästiinkin jo pelaamaan ja kiertelemään huoltsikkaa ja pientä pikaruokapaikkaa. Ystävykset pitävät hyvissä määrin keskustelua yllä ja luonteet alkavat vähitellen hahmottua. Läpänheitossa on lämmin tuntu – nämähän ovat oikeasti kamusia keskenään. Lisäksi maisema näyttää kieltämättä melkoiselta silmäkarkilta.
Kohta päästiinkin sitten jo taistelemaan ensimmäisten mörköjen kanssa. Taistelua on kehuttu useissa arvioissa, ja eipä voi kuin yhtyä noihin puheisiin. Toistaiseksi taistelu tuntui todella addiktiiviselta – kun möröt olivat maissa, alkoi jo toivomaan toista nujakkaa. Erityisen mukavaa on, että kamppailuista tippuu expaa sekä arvosana. Japanilaiset ovat mestareita luomaan tällaisilla väliarvosanoilla koukuttavia elementtejä toistuviin tilanteisiin.
Pian jo yökin laskeutui ja kaverit pistivät leirin pystyyn ja tekivät ruokaa. Kuulokkeistani kuuluvan musiikin kauniit sulosoinnut tahdittavat koko touhua mainiosti. Jo pienessä ajassa tuntuu, että tunnelma on tämän pelin kovin sana.
Ja autapa armias, kun kohta jo päästiinkin varikolla korjatun auton rattiin. Tästä uutisestamme näet, mitä kaikkea nostalgista kamaa radiosta löytyy. Kun Final Fantasy 7:n musiikki pärähti soimaan, en voinut muuta kuin tuntea oloni onnesta soikeaksi. Tämä peli tulee pyörimään Pleikkarissani ja pitkään.
Alla vielä juuri julkaistu, hieman erilainen traileri: