Jättisuosiota niittänyt Minecraft nähdään kuukauden kuluttua PlayStation 5:llä.
Tähän asti Sonyn nykypolven masiinalla taaksepäin yhteensopivuuden turvin pyörinyt seikkailueepos nähdään alustalla natiivina versiona 22. lokakuuta. PS5-käännöksen on kerrottu pyörivän 4K-resoluutiolla ja 60 kuvan ruudunpäivityksellä, minkä lisäksi mukaan sisältyy myös tuki alustojen väliselle moninpelille. Alkuperäisen PS4-version omistajat saavat päivitettyä pelinsä PS5-painokseen ilmaisena päivityksenä.
Minecraftin parissa päästään viihtymään vielä myös elokuvan muodossa A Minecraft Movien saadessa ensi-iltansa huhtikuussa. Kyseisestä rainasta saatiin vastikään myös ensitraileri, joka on katseltavissa täältä.
Lähde: Pelin kotisivut