Xboxin konsoliyksinoikeutena saapuva Indiana Jones and the Great Circle on esittäytynyt ensitrailerillaan.
Wolfenstein-peleistään tutun MachineGamesin kehittämä ja Bethesdan julkaisema seikkailueepos sijoittaa tapahtumansa Kadonneen aarteen metsästäjät– ja Viimeinen ristiretki-elokuvan väliseen aikaan. Kuten uutisen loppuun upotettu trailerikin antaa odottaa, luvassa on muun muassa aarteiden etsintää sekä ikonisella ruoskalla käytävää toimintaa elokuvien hengessä. Pelissä Indylle antaa äänensä The Last of Us– ja Uncharted-tähti Troy Baker, minkä ohella mukana ääninäyttelijöiden joukossa tähdittävät Alessandra Carina Mastronardi, Marios Gavrilis sekä viimeksi myös Marvel’s Spider-Man 2:n Venomina kuultu Candyman-näyttelijä Tony Todd.
Indiana Jones and the Great Circlen on määrä ilmestyä kuluvan vuoden aikana pc:lle ja Xbox Series X|S:lle. Julkaisussaan peli saapuu myös Game Passin valikoimiin.
Lähde: Bethesda, Entertainment Weekly