Vuoden odotetuimmat leffat siirtyvät jälleen – miten käy uuden Ghostbustersin?

Ja taas siirrellään.

02.09.2021

Koronapandemian takia monien elokuvien ensi-iltaa on siirretty eteenpäin. Osa leffoista on myöhässä jopa kevyesti yli vuoden päivät.

Jälleen on saatu leffafaneille huonoja uutisia uusien ensi-iltasiirtojen myötä. Esimerkiksi Tom Cruisen tähdittämä Top Gun: Maverick siirrettiin ensi vuoteen. Uusi enskaripäivä on 27. päivä toukokuuta.

Myös uusin Mission: Impossibe -elokuva siirtyy. Järjestyksessään jo seitsemäs Vaarallinen tehtävä saa ensi-iltansa 30. päivä syyskuuta ensi vuonna.

Myös Ghostbusters: Afterlife siirtyy, tosin vain hieman yli viikolla. Marraskuun 11. päivän ensi-ilta on siirretty 19. päivään. Kiveen hakattu tämäkään ei vielä ole, joten toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Saas nähdä, miten käy muiden tälle vuodelle kaavailtujen ensi-iltojen.

Lisää luettavaa