Vuoden kiinnostavin elokuva sai trailerin – ohjaajan kaksi edellistä leffaa todellisia mestariteoksia

Men tulee ensi-iltaan toukokuussa.

15.02.2022

Alex Garland nousi kuuluisuuteen vuonna 1996 julkaistulla The Beach -kirjallaan, josta tehtiin Leonardo Di Caprion tähdittämä elokuva vuonna 2000.

Sittemmin Garland on tullut tunnetuksi tieteiselokuvien ja -sarjojen ohjaajana ja kirjoittajana. Garland oli osaltaan käynnistämässä maailmanlaajuista zombie-buumia käsikirjoittamillaan 28 Days Later- ja 28 Weeks Later -elokuvilla. Hänen ohjaamiaan elokuvia ovat Ex Machina sekä Annihilation. Vuonna 2020 häneltä ilmestyi loistava minisarja Devs.

Nyt Garlandin tulevasta elokuvasta on saatu ensimmäinen kiusoittelutraileri. Men-nimisen elokuvan pääosassa nähdään I’m Thinking of Ending Things -elokuvasta tunnettu Jessie Buckley sekä Rory Kinnear. Buckley oli Oscar-ehdokkaana roolistaan Maggie Gyllenhaalin ohjaamassa The Lost Daughter -elokuvassa.

Katso traileri alta. Elokuva saa ensi-iltansa toukokuussa.

Lisää luettavaa