Voiko tämä olla totta? Red Dead Redemption 2 myynyt enemmän kahdeksassa päivässä kuin edeltäjänsä kahdeksassa vuodessa

RDR2:n myynnit huitelevat pilvissä.

08.11.2018

Rockstar on julkaissut viime viikolla ilmestyneen Red Dead Redemption 2 -länkkärinsä huikeisiin määriin yltäneitä myyntilukuja.

26. lokakuuta julkaistu Red Dead Redemption 2 on käynyt ensimmäisen kahdeksan myyntipäivänsä aikana kaupaksi enemmän kuin edeltäjänsä kahdeksan vuoden aikana. Julkaisija kertoi tulostiedotteessaan peliä rahdattaneen kuluttajien koteihin peräti 17 miljoonaa kopiota, mikä ylittänee hurjimmatkin odotukset. Myynteihin saataneen vielä lisäpöhinää ylistävien arvostelujen ja marraskuun lopussa aukeavan verkkopuolen myötä.

Red Dead Redemption 2 on saatavilla Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle. Rockstarin tuntien myös pc-versio on tulossa ennemmin tai myöhemmin.

Lisää luettavaa