Viikinkimittelöt myrskyisällä Pohjanlahdella – tällainen oli Battle of the Vikings -peliristeily

Viikko sitten Viking Gracella miteltiin paremmuudesta mätkintäpelien saralla.

19.01.2020

Oli synkkä ja myrskyinen ilta Turun satamassa, kun kilpapelaajin kyllästetty Viking Grace starttasi kohti vastarannalla häämöttävää Tukholmaa. Vuorokauden kestävän matkan aikana oli tarkoitus selvittää niin Suomen kuin Ruotsinkin parhaat Tekkensekä Super Smash Bros. -pelaajat. Siinä sivussa kisailtaisiin NHL:n ja FIFA:n parissa sekä tutustuttaisiin Cybernetin tarjoamiin VR-elämyksiin.

Tekken-turnauksessa oli tunnelma katossa.

Kilpapelaamiseen erikoistuneen Grail Groupin ja Turun tappelupeliyhteisö Turpakellarin järjestämä tapahtuma ei tuntunut saaneen ainakaan mediassa järin suurta huomiota. Selväähän toki on, että asialleen omistautuneet kilpapelaajat olivat osanneet suunnistaa oikeaan osoitteeseen, joskaan eivät hekään järin suurin joukoin. Siispä esimerkiksi Smash-peleille pyhitetyt tilat olivat koko reissun ajan puolityhjillään eikä NHL– tai FIFA-turnauksiin, saati HTC Vive -kypärien äärelle tarvinnut jonottaa missään vaiheessa lainkaan. Tästä huolimatta ensimmäiset viitteet suuresta urheilujuhlasta oli nähtävissä laivaterminaalissa, jossa innokkaimmat vetreyttivät sormilihaksiaan kannettavien näyttöjen ja pleikkareidensa ääressä.

Viking Gracen yhdeksännellä kannella sijainnut Pelimaailma oli vähäisen osallistujamäärän vuoksi päätetty avata kaikille risteilijöille. Ehdottomasti oikea päätös, mutta tästä huolimatta alueelle tuntui koko aikana uskaltautuvan vain muutama satunnaisempi risteilyvieras. Näin pienen piirin tapahtuma kaipaisi ehdottomasti runsaasti tiedotusta, jotta mukaan saataisiin enemmän kuin kourallinen aiheesta kiinnostuneita – niitä nimittäin varmasti riittää.

Tositoimiin päästiin aamutuimaan lauantaina, ensimmäisen illan kuluessa lähinnä turnauspelaajien lämmittelyyn haastematsien muodossa. Asiasta jokseenkin tietämättömän toimittajan näkökulmasta seuraaminen oli alusta lähtien haastavaa, sillä minkäänlaisia väliaikatietoja turnauksen etenemisestä ei annettu pääosin kilpailijoista itsestään koostuneelle yleisölle. Tekken 7 -mittelö kuitenkin onnistui houkuttelemaan sille varatun tilan lähes täyteen asialleen omistautunutta porukkaa. Loppua kohden tunnelma sai paikoitellen jopa riehakkaita piirteitä, joka innosti hetkittäin mukaansa jopa edellisillan jäljiltä aavistuksen nuutuneen toimittajan. Voittajaksi selviytyi tiukan finaalin jälkeen Tuomas ”Tuobbos” Etäpelto, joka vastaanotti mellevän rahapalkinnon lisäksi yllätyksenä Samsungin kaarevan pelinäytön.

Smash-pelipisteitä riitti kaikille halukkaille.

Smash-turnaus ei onnistunut oikein missään vaiheessa houkuttelemaan luokseen Tekkenin verroin porukkaa. Himoitun voittajantittelin nappasi kuitenkin lopulta Kaura, joka hävisi koko turnauksen aikana ainoastaan yhden ottelun, tienaten tililleen kunnioitettavat kahdeksan voittoa. Toiseksi tullut JiiKoo onnistui nappaamaan turneen aikana kuusi voittoa ja neljä tappiota, mikä riittänee kertomaan voiton menneen oikeaan osoitteeseen.

Allekirjoittanut osallistui pikaisesti King of the Hill -muodossa pelattuun NHL 20 -turnaukseen, jossa pääsin paukuttelemaan henkseleitä yhdellä voitolla ennen karuakin karumpaa tappiota, suorastaan murskaluvuin 15-4. HTC Vive VR:llä – positiivisena yllätyksenä muuten langattomalla sellaisella – kokeiltavaksi päätyi Richie’s Plank Experience, joka sai laivan keinahteluun yhdistettynä jopa PSVR:ään tottuneen toimittajan polvet notkumaan. Tarjolla oli lisäksi muun muassa rytmihitti Beat Saber sekä nokkelasti ajalla kikkaileva Superhot VR -räiskintä.

Kilpapelaaminen tuntuu olevan Suomessa toistaiseksi aika pienen piirin puuhastelua, minkä Battle of the Vikingsinkin kävijämäärät osoittivat. Tällähän ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, jos ne muutamat osallistujat ovat mukana rakkaudesta lajiin – ja näinhän ilmiselvästi on!

Lisää luettavaa