Valven Index-virtuaalitodellisuuslasien julkaisupäivä paljastui ennen aikojaan

Valve panostaa VR-tekniikkaan omalla visiirillään.

02.04.2019

Valven viime viikolla julkistetusta Index-virtuaalitodellisuuslaitteesta on lipsahtanut ilmoille tarkempia lisätietoja.

Ennen aikojaan näkyville ilmaantunut kauppasivu paljasti VR-visiirien saapuvan myyntiin 15. kesäkuuta. Julkaisupäivän lisäksi kauppasivu paljasti liudan yksityiskohtia koskien muun muassa laitteen ominaisuuksia ja laitteistovaatimuksia. Kauppasivusta saatu kuvakaappaus on nähtävissä The Vergen sivulta.

Valve on vahvistanut vuodon pitävän osittain paikkansa. Esimerkiksi aiemmin Knuckles-nimellä tunnetut ohjaimet tottelevat jatkossa Valve Index Controllers. Virallisen julkistuksen on kuitenkin määrä tapahtua 1. toukokuuta. Samana päivänä myös laitteen ennakkotilaukset aloitetaan.

Lisää luettavaa