Vain muutaman vuoden takainen Forza-kaahailu poistetaan myynnistä kokonaan

Forza Motorsport 7 häipyy Xboxin kauppapaikalta.

02.08.2021

Forza Motorsport 7 vedetään myynnistä lopullisesti syyskuussa, kertoo Turn 10:n yhteisövastaava Jacob Norwood blogissaan.

Forza Motorsport 7 on simulaattorihenkisen sarjan edellinen, vuonna 2017 ilmestynyt osa. Menestyneelle sarjalle on toki luvassa jatkoa jossain vaiheessa, mutta sittemmin avoimen maailman Forza Horizon on ohittanut Motorsportin julkaisutahdissa.

Forza Motorsport 7 vedetään syyskuun 15. päivä myynnistä niin Xboxin kauppapaikalta kuin Game Passistakin auto- ja ratavalikoimaan liittyvistä lisenssisyistä johtuen. Pelin ostaneet voivat toki jatkaa hurjastelua tulevaisuudessakin, minkä lisäksi nimikettä kaupitellaan Xbox Storessa paraikaa alennushinnalla.

Seuraava Forza-sarjan peli on marraskuun 9. päivä ilmestyvä Forza Horizon 5.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa