Useisiin tunnettuihin peleihin musiikkia säveltänyt muusikko kuoli vain 44-vuotiaana

21.11.2016

Pelintekijöistä loppujen lopuksi vain harvalla on niin niin suuri nimiarvo, että heidät tunnettaisiin nimeltä.

Kreikkalaissyntyinen Saki Kaskas oli kuitenkin tehnyt musiikkia muun muassa sellaisiin korkean profiilin peleihin Need for Speed, Sleeping Dogs ja Mass Effect. Kenties alla oleva kappale soittaa jotain kaukaisia kelloja.

Tieto Saki Kaskasin kuolemasta levisi miehen yhteistyökaverin Rom Di Priscon Facebook-postauksen kautta.

Saki oli hellä, kiltti sielu, jolla oli kultainen sydän. Hänenlaisiaan oli yksi miljoonassa. Hän oli mestari hommassaan, enkä liioittele sanoessani, että hän oli taitavin muusikko, kenet olen koskaan tuntenut”, Di Prisco kirjoitti.

 

Sakin työ viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on jatkuvasti äimistyttänyt ja inspiroinut minua. Hän osasi kaikkea, soittaa kitaraa, syntikkaa ja tuottaa audiota, minkä lisäksi hän tunsi musiikin toisin kuin kukaan muu.

Parhaiten Kaskas tunnetaan työstään Need for Speedin parissa, sillä hän sävelsi pelisarjaan musiikkia neljän vuoden ajan. Aiemmin mainittujen pelien lisäksi hänen musiikkiaan löytyy muun muassa Sim City 4:stä.

Kaskasin kuolinsyytä ei ole ilmeisesti kerrottu julkisuuteen.

 

Lisää luettavaa