Ubisoftin huhuillaan esittelevän ikuisuuksia työstettyä piraattipeliään parin viikon päästä – ainakin julkaisupäivä ja pelikuvaa luvassa

Skull and Bones esiteltäneen parin viikon päästä.

25.06.2022

Skull and Bones -piraattipeli näyttäisi olevan jo siinä kuosissa, että Ubisoft suunnittelee esittelevänsä sen pelaajille toistamiseen.

TryHardGuides-sivuston lähteiden mukaan julkaisija nostaa Skull and Bonesin parrasvaloihin heinäkuun 4. päivä käynnistyvän viikon aikana. Tuolloin paljastettaisiin niin julkaisupäivä, pelikuvaa kuin paljon muitakin yksityiskohtia kunnianhimoisen projektin tiimoilta.

Skull and Bones esiteltiin jo vuoden 2017 E3-messuilla, mutta kehitystyö on venähtänyt sen jälkeen lukuisten viivästysten myötä yllättävän pitkäksi. Pelin huhuillaan muuttaneen matkan varrella radikaalisti kurssiaan kehittäjien siirrettyä fokusta aiempaa enemmän yhteistyöelementtien suuntaan.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa