Ikuisuuksia työstetyn Skull & Bonesin kehitystyö etenee – julkaisu saattaa tapahtua vielä tämän vuoden aikana

Skull & Bones on vielä tulossa.

21.02.2022

Vuonna 2017 julkistettu Skull & Bones on edelleen tulossa, vakuuttelee Ubisoft.

Ubisoftin toimitusjohtaja Frédérick Duguet kertoi osavuosikatsauksessaan, että viivästyksistä ja työntekijämuutoksista kärsineen Skull & Bonesin kehitystyö etenee vaikeuksista huolimatta. Itse asiassa valmista on tulossa niinkin vauhdilla, että julkaisun vihjaillaan tapahtuvan seuraavan tilivuoden aikana – tämä ajoittuisi huhtikuun 2022 ja maaliskuun 2023 väliselle ajanjaksolle. Viitisen vuotta sitten ilmestyneen trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Skull & Bones olisi ilmaantumassa nykytiedon valossa pc:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle, mutta eiköhän uudemmatkin konsolit saa pelistä omat versionsa.

Lähde: Gameinformer, PC Gamer

Lisää luettavaa