Ubisoftin futuristinen battle royale -räiskintä saavuttaa konsolit elokuussa

Hyper Scape jättää betatestailut taakseen ja rynnistää siinä samalla myös konsoleille.

30.07.2020

Ubisoft on vahvistanut Hyper Scape -pelilleen lopullisen julkaisupäivän, jonka myötä peli saadaan myös konsoleille.

Tähän asti betavaiheessa pc:llä jyllännyt battle royale -räiskintä sulkee testipalvelimensa sunnuntaina 2. elokuuta ja ilmestyy virallisesti 11. elokuuta. Samoihin aikoihin peli saapuu lopulta myös PlayStation 4- ja Xbox One -pelaajien ulottuville. Lisäksi Ubisoftin mukaan pc-betan aikana lunastetut asusteet ja muut kosmeettiset sälät ovat pelaajien vapaasti käytettävissä eri alustojen välillä.

Julkaisun alla Hyper Scape polkaisee käyntiin myös ensimmäisen kautensa, joka lisäilee peliin liudan uutta sisältöä niin varusteiden kuin uusien pelitilojen muodossa. Sisältökauden tiimoilta saadun trailerin voi katsastaa alta.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa