Tulevaisuudentutkija: ihminen voi saavuttaa kuolemattomuuden jo seitsemän vuoden sisään

Villejä ajatuksia.

16.03.2023

Tulevaisuudentutkija Ray Kurzweil väittää, että ihminen voi saavuttaa kuolemattomuuden jo seitsemän vuoden sisään.

Kurzweilin mukaan ihmiskunta on siinä pisteessä, että nanoteknologian avulla voimme pidentää elinodotettamme vuosikymmenien ellei peräti -satojen ajan.

Kurzweil kertoo, että nanoteknologian avulla saattaa olla mahdollista, että ihmiset voivat korjata kehoaan loputtomiin saakka. Tämä mahdollistaisi sen, että taudeista, ikääntymisestä ja kuolemasta ei välttämättä täytyisi enää huolehtia lainkaan. Hän myös uskoo, että ihmiset voivat jossain vaiheessa siirtää tietoisuutensa kokonaan digitaaliseen muotoon.

Vuonn 2016 Kurzweil pohti haastattelussa, miten 1000 vuotta sitten ihmisen elinaikaennuste oli 19 vuotta. Vielä 1800-luvulla se oli 37 vuotta. Kurzweilin mukaan jossakin vaiheessa tulee piste, että ihminen voi käytännössä elää ikuisesti.

Kurzweil ennusti vuonna 1990, että tietokone voittaisi ihmisen shakissa vuonna 2000. Hän on myös ennustanut internetin tulemisen ja sen, että maailma muuttuu langattomaksi mitä teknologiaan tulee. Kurzweilin ennustuksen mukaan koneet voivat saada tietoisuuden vuoteen 2045 mennessä.

Lisää luettavaa