Tiesitkö? Maineikas Borderlands-kansikuva valittiin peliin, koska tekijän mopsi piti siitä

Miksipä ei, miksipä ei.

07.09.2022

Tässäpä ilahduttava tarina! Gamespot julkaisi pitkän artikkelin Christoph Hartmannista, jonka peliyleisö tuntee muun muassa entisenä 2K Games -pelistudion päällikkönä. Jutussa kerrotaan eräs tapaus vuodelta 2014, kun johtajan harteille oli langennut raskas vastuu.

Hänen piti nimittäin päättää, mitä kuvaa käytettäisiin työn alla olleen Borderlands: The Pre-Sequelin kannessa. Lopulta Hartmann päätti hoitaa asian todellisen ekspertin avulla: markkinointiväkeä pyydettiin levittämään 40 kuvahahmotelmaa lattialle, ja pelipomon Sissi-mopsi sai valita niistä parhaan.

”Me olimme että mitä? Olimme tehneet valtavasti töitä, verenpaineemme oli koholla. Olimme että hahhah, hauska juttu, aletaanpa nyt oikeasti hommiin. Hän sanoi kuitenkin, että ei, tämä tehdään näin”, 2K:n työntekijä Matt Gorman muistelee Gamespotin mukaan. ”Katsoimme sitten toisiamme ja olimme, että voi veljet, olemme vissiin kaikki tulleet hulluiksi.”

Mopsi käveli hetken kuvien päällä ja istui lopulta tämän kuvan päälle. Markkinointiväki varmisti vielä Hartmannilta, valitaanko kansi nyt ihan oikeasti mopsin mieltymysten mukaan, ja pomo sanoi, että kyllä vain. Työläiset keräsivät sitten lattialla olleet kuvat talteen ja lähtivät ovea kohti, kun Hartmann lopulta huikkasi: ”Ymmärrättehän, että piruilen tässä teille.”

Piruilua tai ei, mopsin päätöksessä pysyttiin ja koiran valitsema avaruuskuva pääsi pelin kanteen. Hyvän valinnan otus teki, tuohan sopii peliin kuin nenä päähän. Toivottavasti Sissi sai mehevän luun vaivanpalkaksi.

Lisää luettavaa