The Last of Us 2:n Abby jakoi vahvasti mielipiteitä – mitä tuumaa ääninäyttelijä hahmon tulevaisuudesta?

Laura Baileyltä kysyttiin, haluaisiko hän palata vielä Last of Us -maailmaan.

14.11.2022

The Last of Us -sarja ilmaantuu parin kuukauden päästä katsottavaksi! Pöhinä pelisarjan ympärillä siis kasvaa kasvamistaan, ja myös The Last of Us pt. 2:ssa Abbya näytellyt Laura Bailey pääsi hiljattain Comic Book Movie -sivuston haastateltavaksi. Juttu on sikäli mielenkiintoinen, että vaikka Bailey joutui melkoisen somemyräkän keskelle esittämänsä hahmon vuoksi, hän kertoo olevansa täysin valmis näyttelemään Abbya uudelleenkin.

”Palaisin ehdottomasti hahmon kimppuun. Tiedän, että hänen persoonansa johdosta kehkeytyi paljon draamaa, mutta se oli yksi vaikuttavimmista rooleista mitä olen koskaan tehnyt. Palaisin 100 prosentin varmuudella esittämään Abbya, mikäli tilaisuus aukenisi”, Bailey sanoi.

Tämä on tietysti aivan mahdollinen skenaario, sillä (SPOILEREITA!) Last of Us 2 päättyi sellaisella tavalla, että Abbyn uudet seikkailut saataisiin käyntiin varsin luontevasti. Se on sitten eri asia, haluaako Naughty Dog ottaa riskiä ja jatkaa hahmon parissa – monet pelaajat ovat edelleen kiukustuneita, kun päätyivätkin yllättäen ohjaamaan Abbya tutun ja turvallisen Ellien sijaan. Ratkaisua oli kovin vaikea sulattaa: olihan Abby nuijinut aikaisemmin pelissä kuoliaaksi koko peliyleisön rakastaman Joelin, ja useimmat vain odottivat tilaisuutta päästä maksamaan potut pottuina.

Lisää luettavaa