The Division 2 esittelyssä palkitun elokuvaohjaajan toimesta – katso lyhäri täältä

Tom Clancy's The Division 2 sai komean videon.

19.02.2019

Palkittu elokuvaohjaaja Nicolas Winding Refn luo tunnelmakuvaa The Drawing -videollaan Tom Clancy’s The Division 2 -pelimaailmasta. Ohjaaja on kuvannut tuhotun pääkaupunkialueen ympärille nivoutuvaa peliä kahdella eri esittelyvideolla, joista The Drawing on ensimmäinen.

Tom Clancy’s The Division 2 -toimintapelin taustatarinassa on kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun tappava virus alkoi levitä New Yorkin kaupungissa. Tällä kertaa pelaajat löytävät itsensä Yhdysvaltojen pääkaupunki Washington D.C.:n ympäristöstä. Eletään ihmiskunnan suurinta kriisiä ja selviytymistaistelu on käynnissä.

Kokeneina Division-toimijoina pelaajat ovat kansakunnan viimeinen toivo täydellisen anarkian ja kaaoksen edessä. Mikäli pääkaupunki menetetään, koko maa suistuu rosvojengien ja barbaarisesti alueita hallitsevien roistojen käsiin.

Esittelyvideon voit katsoa alta.

Tom Clancy’s The Division 2 julkaistaan 15. maaliskuuta 2019 sekä Xbox One- ja PlayStation 4 -pelikonsoleille että pc-tietokoneille.

Lisää luettavaa