Tästä syystä The Last of Us 2 ei ole avoimen maailman peli

The Last of Us Part II on ensi vuoden odotetuimpia pelejä.

29.09.2019

The Last of Us Part II ei ole avoimen maailman peli ja sille on hyvä syy. Yksinkertainen vastaus siihen on, että se olisi silloin huono.

Nykyään on trendikästä tehdä avoimen maailman pelejä, joiden päälle ympätään moninpelimuoto, joka pidentää sen elinkaarta. Mukana on roolipelielementtejä ja muita asioita, joita ei yksinpelikampanjassa välttämättä edes ole.

Naughty Dog ei halunnut lähteä sille tielle, koska pelin ohjaajan Neil Druckmannin mukaan peli olisi menettänyt jännitteensä avoimessa ympäristössä. Tämän takia pelissä ei ole myöskään moninpeliä.

– Avoin maailma ei toimisi The Last of Usissa, koska peli menettäisi jännitteensä. Jos avoimessa maailmassa lähtee esimerkiksi pelastamaan jotain hahmoa, niin ennen sitä voi suorittaa vaikkapa kymmenen sivutehtävää ennen kuin jatkaa päätarinaa, Druckmann kertoo.

Vaikka TLoU2 ei sijoitu avoimeen maailmaan, on siinä silti sellaisia elementtejä, kuten vapaavalintaisia sivutehtäviä ja valintoja, jotka vaikuttavat tulevaan.

– Olemme avanneet sivutarinoita ja vaihtoehtoisia alueita tutkittavaksi, kun olet tietyssä kohdassa tarinaa. Silloin pelissä on menossa hieman rauhallisempi osuus. Kun haluamme luoda jännitettä, kavennamme samalla pelikenttää, Druckmann kertoo.

The Last of Us Part II ilmestyy helmikuun 21. 2020.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa