Suurin Pokémon GO -villitys on ohi – mutta katso minkä verran peli silti vielä tuottaa

04.10.2016

Muistatko ajan, kun jokainen suomalainen uutismedia toitotti Pokémon GO’n olemassaolosta? Oli kyseessä sitten pelimedia tai ei, kyseinen villitys tuntui olevan kaikkien huulilla. Nyt asiasta ei enää samoissa määrin puhuta, mutta pelillä menee silti edelleen erinomaisesti.

Uuden raportin mukaan Pokémon GO’ta ladataan edelleen peräti 700 000 kertaa päivittäin. Yhteensä pelillä on jo 550 miljoonaa latausta, ja se on kahminut sisään yli 420 miljoonaa euroa.

Tälläkin hetkellä pelilataukset ja sisäiset ostot tuovat Nianticille noin 1,8 miljoonaa euroa joka päivä. Pelin huippuajat olivat kolme viikkoa julkaisun jälkeen, jolloin peliä ladattiin 27 miljoonaa kertaa ja se toi noin 14,3 miljoonaa euroa päivässä. Vaikka luvut ovatkin pudonneet huomattavasti lyhyestä kulta-ajasta, analyytikot huomauttavat, että peliä ei ole vielä julkaistu Etelä-Koreassa eikä jättimäisellä markkialueella Kiinassa.

 

Lisää luettavaa