Super Mario -leffan ääninäyttelijä on Hollywoodin supetähti – nyt samainen stara myös sadistiseksi kissaksi

Chris Pratt on myös Karvinen.

02.11.2021

Kerroimme syyskuun lopulla täällä, miten Chris Pratt valittiin tulevan Super Mario -elokuvan ääninäyttelijäksi itsensä Marion rooliin.

”Marion ja Luigin, noiden ikonisten putkimiesten, ääninäyttelijöinä touhuilevat Chris Pratt ja Charlie Day. Prinsessa Peachin rooliin sen sijaan on valikoitunut Queen’s Gambitissa loistanut ja tulevaan Mad Max -leffaankin päätynyt Anya Taylor-Joy. Bowserina kuullaan monessa mukana olevaa Jack Blackia, kun taas Donkey Kongin roolin hoitaa pilviveikko Seth RogenKeegan-Michael Key sen sijaan on legendaarinen sienipää Toad”, kerroimme uutisessa.

Super Mario -elokuva tulee markkinoille vasta ensi vuoden jouluksi. Nyt The Hollywood Reporter -sivusto kertoo, että Pratt nähdään myös toisessa ikonisessa roolissa ääninäyttelijänä. THR:n mukaan Pratt esittää nimittäin tulevassa animaatioelokuvassa maailman laiskinta ja sadistisinta kissaa eli Karvista.

Tulevan Garfield-leffan ohjaa Mark Dindal, joka on tunnettu Chicken Little -elokuvan ohjaajana.

Tarkempaa julkaisupäivää Garfield-elokuvalle ei vielä ole.

Lisää luettavaa