Stallonen ja Harlinin hittileffa saa jatkoa reilut 30 vuotta myöhemmin – kuvaukset kalenteroitiin ensi kesälle

Cliffhanger 2 on edelleen totta.

18.12.2023

Ysärin parhaimpiin toimintaleffoihin lukeutuva Cliffhanger on saamassa jatkoa.

Cliffhangerin suunniteltu jatko-osa paljastui jo tovi sitten, mutta projektin tiimoilta on ollut sittemmin hiljaista. Hollywoodin lakot saivat myös monet pelkäämään josko koko elokuva olisi vähin äänin kuollut ja kuopattu. Ei hätää, Cliffhanger 2 – tai mikä virallinen nimi lopulta tuleekaan olemaan – on edelleen tulossa ja Top Gun: Maverick -henkeen pyrkivä jatko-osa on tarkoitus kuvata kesällä 2024.

Suomen Hollywood-ylpeys Renny Harlin ei ole enää kuvioissa mukana, mutta kuvausten aikaan 78-vuotias Sylvester Stallone on luvannut palaavansa tuttuun Gabe Walkerin rooliinsa. Muista näyttelijäkiinnityksistä ei ole vielä tietoa, joten jää nähtäväksi palaavatko esimerkiksi Janine Turner, Michael Rooker tai John Lithgow vanhoihin rooleihinsa. Rainan ohjaajana toimii uusi kiinnitys Jean-Francois Richet.

Juonitiivistelmän mukaan majataloa pitävä Walker joutuu korkean profiilin asiakkaidensa kanssa kidnapatuksi ja avuksi rientää miekkosen tytär.

Cliffhanger 2:n julkaisuaikataulusta ei ole vielä tietoa.

Lähde: Film Stories

Lisää luettavaa