Sonyn huhuillaan pettyneen ankarasti PlayStation VR2:n ennakkotilausmääriin.
Bloombergin mukaan uuden sukupolven PSVR-laitteita oli tarkoitus rahdata jälleenmyyjille julkaisuun yhteyteen kaksi miljoonaa settiä. Ennakkotilaukset ovat kuitenkin laahanneet pahasti odotusten perässä, joten määrä on päätetty puolittaa miljoonaan. Sonyn uusimpien laskelmien mukaan laitteita saadaan kauppoihin maaliskuun 2024 loppuun mennessä 1,5 miljoonaa kappaletta. Sony itse ei ole kommentoinut tilannetta vielä virallisesti.
Heikohkoihin ennakkomyynteihin voi haeskella syitä esimerkiksi PSVR2:n korkeahkosta hinnasta. VR-lasit ohjaimineen kustantavat esimerkiksi Suomessa lähes 650 euroa, Horizon Call of the Mountainilla varustettuna vielä viitisenkymppiä enemmän.
PlayStation VR2 julkaistaan helmikuun 22. päivä.