Seuraavassa Assassin’s Creed -seikkailussa riittää tekemistä – näin kauan pelin läpäisyn lupaillaan kestävän

Tekemistä riittää.

05.03.2025

Ubisoft on kertonut lisätietoja tulevan Assassin’s Creed Shadowsin kestosta.

Feodaaliajan Japania päästää koluamaan Assassin’s Creed Shadowsissa antaumuksella, sillä pelin luova ohjaaja Jonathan Dumont kertoo kestoksi 30–40 tuntia. Kyseisessä ajassa tarinan voi läpäistä tekemättä järin paljoa sivupuuhasteluja, kompletionisteilta ruljanssi lohkaisee elämästä reilun 80 tunnin verran.

Lue myös: Assassin’s Creed Shadows esittäytyy 13 minuutin pelikuvavideolla – kaksi päähahmoa poikkeavat toisistaan täysin

Lue myös: Japaniin sijoittuvasta Assassin’s Creed Shadowsista saatiin reilusti uutta videomateriaalia – katso täältä!

Nelisenkymmentä tuntia huitelee osapuilleen samoissa lukemissa Egyptiin sijoittuneen Assassin’s Creed Originsin kanssa, siinä missä Odyssey vei vielä rahtusen enemmän. Näitä arvioita voi kaivella kätevästi esimerkiksi How Long to Beat -sivustolta, täältä.

Assassin’s Creed Shadows julkaistaan maaliskuun 20. päivä pc:lle, Xbox Series X|S:lle sekä PlayStation 5:lle.

Lähde: VGC

VPD

Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta