Seuraavan sukupolven Xboxia huhuillaan vuodelle 2027 – kannettava konsoli luvassa jo ennen sitä?

Xboxeja, niitähän on tulossa lisää.

11.03.2025

Windows Central huhuilee Xboxin tulevista rautausunnitelmista.

Windows Centralin mukaan Xbox Series X|S:n seuraajalle on jo näytetty Microsoftin johtoportaan toimesta vihreää valoa ja tuotanto on jo hyvässä vauhdissa. Yksityiskohtia ei luonnollisesti ole vielä tarjolla, mutta seuraavan generaation äärelle päästäisiin vuonna 2027, mikäli vain suunnitelmat eivät muutu matkan varrella.

Uutta rautaa on kuitenkin luvassa jo ennen tätä. Samaisten lähteiden mukaan työn alla on myös PC-pohjainen kannettava laite, tietysti Xbox-brändäyksellä kuorrutettuna. Keenan-koodinimellä kulkeva masiina noudattelisi tuttua tyyliä ja mukana olisi jopa Xbox-nappi. Julkaisun vihjaillaan tapahtuvan jo kuluvan vuoden aikana.

Lue myös: PS5:lle kurvaileva Forza Horizon 5 vaatii toimiakseen myös Microsoft-tilin

Lue myös: Microsoftin Xbox-strategiaan saadaan selkeyttä torstain virallisessa podcast-lähetyksessä

Kummankaan laitteen huhut eivät ole järin kaukaa haettuja, sillä esimerkiksi Xbox-pomo Sarah Bond on vakuutellut vielä aivan vastikään Xbox-konsoleita saatavan jatkossakin. Phil Spencer puolestaan on ilmaissut moneen otteeseen kaipailevansa Xboxia myös kannettavaan muotoon.

Virallista julkistusta eritoten kannettavan konsolin tiimoilta voinee odotella tapahtuvaksi lähikuukausien aikana.

Lue myös: Hiljalleen kulttisuosikiksi kohonnut Sea of Thieves seilailee PS5:lle – vaatii Microsoft- ja PlayStation-tunnusten linkkaamisen toisiinsa

Lähde: Eurogamer

Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.