Seuraava Overwatch-sankari tarkemmassa esittelyssä – myös uutta pelikuvaa julkaistu

Echo on saatu jo innokkaimpien kokeiltavaksi.

21.03.2020

Blizzard on tarjoillut tarkemman katsauksen Overwatchin aiemmin lyhyesti esiteltyyn Echo-sankariin.

Tuoreessa kehittäjävideossa pelin ohjaaja Jeff Kaplan kertoo perusteellisemmin uudesta hahmotulokkaasta ja tämän kyvyistä. Muun muassa yläilmoilla lentelyyn ja sormista ammuskeluun luottava Echo on kokeiltavissa parhaillaan pelin testipalvelimilla, josta on kantautunut myös roppakaupalla pelikuvaa videon jos toisenkin edestä. Alla näistä muutama Blizzardin oman esittelyvideon ohessa.

Virallista saapumisajankohtaa Echolle ei ole kuitenkaan vielä saatu. Tarkemmin hahmon kykyihin voi tutustua pelin omilta sivuilta.

Lisää luettavaa