Sega Mega Drivesta täysin uusi uusioversio tulossa – herkkua Sega-faneille

Muistatko, kun Suomessa oli joskus aikoinaan Sega-klubi? Kauas on niistä ajoista tultu, mutta nyt onneksi myös vanhat Sega-fanit pääsevät nauttimaan retroilusta.

Brasialialainen yritys TecToy on nimittäin päättänyt tuoda markkinoille Sega Mega Driven, jonka luvataan olevan niin tarkka kopio, että sitä ei edes erota alkuperäisestä. TecToy on Segan virallinen lisensoija Etelä-Amerikassa ja on myynyt versioitaan Master Systemistä ja Mega Drivestä aina 80-luvulta saakka.

Viime vuosina firma on myynyt omia emulaatioteitse toimivia Sega-laitteitaan, mutta nyt tulossa on siis kunnollinen kopio 16-bittisestä Mega Drivestä. Mukaan tulee myös 3-nappinen orgininaali ohjain sekä 22 sisäänrakennettua peliä. Lisäksi, toisin kuin esimerkiksi NESsin paluuversiossa, tässä laitteessa on myös paikka oikeille pelikaseteille sekä SD-kortinlukija omia ROM-tiedostoja varten.

Huonona puolena laitteessa ei ole HDMI-ulostuloa, ja hintaakin löytyy rapsakka 125 dollaria eli noin 115 euroa. Lisätietoja löydät ennakkotilaussivuilta täältä, minkä lisäksi alla on traileri laitteesta. Euroopan-julkaisusta ei toistaiseksi ole tietoa.