Respawn kuuntelee fanien toiveita – kaivattu pelimoodi saapuu Apex Legendsiin ensi viikolla

Duos-moodi!

31.10.2019

Apex Legendsiä voi tahkota ensi viikosta alkaen myös kahden hengen tiimeinä, kertoo Respawn.

Juuri 70 miljoonan pelaajan rajapyykin ylittäneessä Apex Legendsissä on räiskitty toistaiseksi ainoastaan kolmen hengen tiimeinä, tai jo päättyneen Iron Crown -tapahtuman aikaan soolona. Nyt yhteistyökykyä koetellaan siis lisäksi kahden pelaajan joukkueina, alkaen 5. päivä marraskuuta – joskin vain rajoitetun ajan.

Kolmatta kauttaan porskuttavan Apex Legendsin voi napata maksutta joko pc:n, Xbox Onen tai PlayStation 4:n kovalevylle.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa