Renny Harlinin uusi elokuva Refuge on saanut trailerin.
Rennyltä tulee ensi kuussa myös elokuva The Strangers, jossa pariskunta menee mökille, ja kolme psykopaattia alkaa ahdistelmaan heitä. Uusi The Strangers on The Strangers -leffasarjan kolmas osa, kaksi edellistä osaa ilmestyivät 2008 ja 2018. The Strangers -leffasarja herätettiin henkiin niin, että tänä vuonna ilmestyy peräti kolme leffasarjan osaa tämän vuoden aikana. Renny ohjaa ne kaikki.
Tammikuussa ilmestyi jRennyn ohjaama elokuva The Bricklayer, joten voisi todeta, että Renny on ollut lähiaikoina ahkeralla päällä. Lisäksi Rennyltä on tulossa elokuva Deep Water, jossa lentokone tekee pakkolaskun mereen, joka on täynnä verenhimoisia haita.
Katso Refugen ja The Strangersin trailerit alta.