PS4:lle luvassa kauhuteemaista biletystä

Brawl lupaa olevansa kauhean hauska bilepeli

25.03.2015

Moni nykyajan bilepeli keskittyy joko katu-uskottavuuteen, televisiorealismiin tai söpöilyyn. PS4:lle piakkoin julkaistava Brawl on kuitenkin eri maata.

Brawl tarjoaa mielenkiintoisen version legendaarisesta Bombermanista kauhuteemalla. Bombermanin tapaan myös Brawl on perusidealtaan yksinkertainen: pudota sokkeloon pommeja ja listi siten kaverisi. Brawl heittää soppaan kuitenkin muutakin.

Oleellisimpana juttuna pelaajilla on hahmoluokat omine erikoiskykyineen. Yksi hahmo voi esimerkiksi vaihtaa toisen hahmon kanssa paikkaa ja toinen taas jäädyttää vastustajan hetkeksi paikoilleen.

Toisia pelaajia voi myös tuuppia pommeihin tai kentällä lojuviin ansoihin. Jokainen hahmo pystyy myös muuttumaan näkymättömäksi hetkeksi aikaa.

Luvassa on moninpeliä samalla sohvalla tai netin yli ja onpa mukaan istutettu myös yksinpelattavaa. Brawl on jo julkaisun kynnyksellä, vaikka virallista päivämäärää ei ole vielä asetettu. Teaseria tulevasta voit vilkaista alapuolelta.

Lähde: Playstation Blog

Lisää luettavaa