PlayStation-yksinoikeuspelin sankari kääntää takkinsa kohti Nintendo-mätkinnän hahmokaartia

Persona 5:n Joker liittyy Super Smash Bros. Ultimaten turpajuhliin.

07.12.2018

Tänään 7. joulukuuta julkaistun Super Smash Bros. Ultimaten ensimmäinen lisäsisältöhahmo on nyt selvillä.

Nintendo vahvisti The Game Awards -gaalassa tuoreen mätkintäpelinsä laajentuvan PS4-roolipeli Persona 5:stä tutulla Jokerilla, joskin tarkka julkaisuajankohta pysyi kuitenkin vielä hämärän peitossa. Hahmosta julkaistu esittelyvideo on nähtävissä alta.

Pleikkarin leiristä vieraileva Joker on ensimmäinen pelin viidestä myöhemmin lisättävästä taistelijasta. Näistä kukin saapuu myyntiin omana hahmopakettina, joka kattaa taistelijan lisäksi uuden kentän sekä pari raidallista musiikkia. Hahmopaketeista jokainen tulee kustantamaan noin kuutisen euroa.

 Super Smash Bros. Ultimate on saatavilla yksinoikeudella Nintendo Switchille.

Lisää luettavaa