Playstation hallitsee Eurooppaa – Xboxilla vain murunen markkinaosuudesta

05.07.2015

Playstation 4:n ja Xbox Onen kilpailu markkinakuninkuudesta käy kiivaana, mutta toistaiseksi näyttäisi siltä, että PS4 on selkeä ennakkosuosikki.

Sonyn Euroopan johtaja Jim Ryan kertoi E3:n aikana tehdyssä haastattelussa, että Playstation 4:n osuus pelimarkkinoista on kaikissa Manner-Euroopan maissa vähintään 70 % ja joissain maissa jopa yli 90 %.

”Meillä on todella merkittävä johto markkinoissa”, Ryan kertoi. ”Meillä on markkinajohtajuus jokaisessa Euroopan maassa ja todella merkittävä markkinajohto Manner-Euroopassa. Äärimmäisen merkittävä.”

Sonyn pelikonsolit ovat tavallisestikin myyneet Xboxia enemmän Euroopassa, kun taas Xbox on hallinnut Pohjois-Amerikan ja Iso-Britannian markkinoita. Tämän sukupolven aikana Sony on saanut vielä suurempaa niskalenkkiä, sillä PS4 saapui useimpiin Euroopan maihin jo vuoden 2013 lopussa, kun taas Xbox Onea jouduttiin odottamaan myöhään vuoden 2014 puolelle. Iso-Britanniassakin PS4 on myynyt toukokuussa julkaistujen tietojen mukaan 2 miljoonaa, kun taas Xbox Onen luku on puoli vuotta kauempaa, marraskuulta, jolloin Xbox One oli myynyt miljoonan.

Huhtikuisten tietojen mukaan PS4:ää olisi myyty maailmanlaajuisesti 22,3 miljoonaa, kun taas ainoa saatavilla oleva Xbox Onen luku on marraskuulta, jolloin koneita oli myyty lähes 10 miljoonaa – tosin nämäkin vasta jälleenmyyjille, ei vielä pelaajille.

Lisää luettavaa