Pitkään huhuiltu Mass Effect -kokoelma varmistettiin – täysin uusi pelikin jo kehityksessä

Mass Effect osoittaa vahvoja elonmerkkejä.

08.11.2020

BioWare on paljastanut aiemmin velloneet huhut Mass Effect -kokoelmasta todeksi.

Mass Effect Legendary Edition niputtaa samaan pakettiin koko alkuperäisen trilogian, joskin Shepardin edesottamuksia on toki ehostettu erityisesti visuaalisella puolella. Mukaan on myös heitetty kaikki laajennukset ja muu sisältö, mitä pelit ovat vuosien varrella saaneet.

Mass Effect Legendary Edition julkaistaan kevään mittaan pc:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle, minkä lisäksi pelin lupaillaan rullaavan nätisti myös uuden sukupolven konsoleilla.

BioWare paljasti N7-päivän kunniaksi myös työstävänsä täysin uutta osaa legendaariseen pelisarjaansa. Veteraanitiimiksi kuvaillun poppoon luotsaama projekti on tosin vielä alkutekijöissään, joten julkaisua on turha odotella vielä muutamaan vuoteen.

Lähde: Eurogamer

 

 

 

Lisää luettavaa