Pikminin odotettu jatko-osa päivättiin kesälle – myös pelikuvaa julki

Pikman 4 sai julkaisupäivän.

09.02.2023

Tovin aikaa työstetty Pikmin 4 saapuu vihdoin kesän aikana.

Viime Direct-lähetyksen mainingeissa Nintendo jakoi ilmoille pitkään kaivattua pelikuvaa, jossa nähdään otteita niin pulmaosuuksista kuin taistelun timmellyksestä. Samalla pelille varmistui myös virallinen julkaisupäivä, joka osuu heinäkuun 21. päivälle. Ensimmäinen Pikmin-peli debytoi vuonna 2001 GameCubella. Jatko-osa Pikmin 2 nähtiin sekin vielä kyseisellä masiinalla vuonna 2004 ja sittemmin myös Wii-konsolilla, josta sarjan matka jatkui lopulta vuonna 2013 Wii U:lla Pikmin 3:n muodossa.

Pikmin 4 julkaistaan yksinoikeudella Nintendo Switchille.

Lisää luettavaa