Pelaaminen on suositumpaa kuin koskaan: Xbox Series S/X -konsolipula jatkuu kevääseen saakka, PS5 myynyt loppuun kaikkialla

Laitteita, onko niitä?

18.11.2020

Akuuttiin Xbox Series S/X -laitepulaan ei ole luvassa helpotusta ihan lähipäivinä, eikä kilpailija Sonyn tilanne ole paljon  helpompi.

Marraskuun 10. päivä kauppoihin saapunutta konsolia on saanut metsästää kissain ja koirain kanssa varsinkin ennakkotilausten ulkopuolelta. Nyt Microsoftin Tim Stuart on kertonut ikävän tilanteen jatkuvan vuodenvaihteen yli aina kevääseen saakka. Konsolitarpeeseen pystytään Stuartin mukaan vastaamaan hiljalleen vasta huhtikuun jälkimainingeissa.

Myös huomenna julkaistavan PlayStation 5:n tilanne on yhtä hankala kilpailijansa kanssa. Kaikki laitteet tuntuvat menneen kaupaksi jo ennakkoon, ja uusien toimittaminen kauppoihin on Sonynkin kaltaiselle jätille yllättävän haastavaa. Nähtäväksi jää, milloin uuden sukupolven Pleikkareita voi bongailla suoraan kivijalkakauppojen hyllyiltä.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa