Paljon puhuttanut, Xboxin hypetetyimpiin lukeutuva peli lykättiin jälleen kerran – odotusta lisää useiden kuukausien verran

Crackdown, Crackdown... Ei näin.

17.08.2017

Xbox Onella ei ole valtavasti tulossa olevia konsolieksklusiiveja, joista pelimaailma pahemmin kohisisi. Sea of Thievesin lisäksi Crackdown 3 kuuluu kuitenkin näihin harvoihin.

Viime aikoina Crackdown 3:sta julkaissut videot ovat tuntuneet Youtubessa ja netin palstoilla keräävän lähinnä kommentteja niin sanotusta downgradesta eli laadun heikentymisestä vuosien varrella. Toisinaan pelifirmat saattavat esimerkiksi pelikokemusta optimoidakseen heikentää pelin grafiikoita, jotta se pyörisi paremmin tai saataisiin järkevämmässä aikataulussa ulos. Nämä ovat kuitenkin kiusallisia tilanteita, sillä pelaajilla on tapana vertailla vanhoja hypevideoita uusiin – heikennys näkyy heti.

Nyt Crackdown 3 on sitten päätetty lykätä marraskuusta ensi kevääseen, ja Microsoft antoi syyksi, että näin peliä kehittävät tahot pystyvät takaamaan laadukkaan kokemuksen. Peli ei siis ilmeisesti vastannut sille vuosien hypetyksen ja aiempien myöhästysten kasvattamaa odotusta. Hieman Quantum Breakin ja jo peruutetun Scaleboundin tavoin kyseessä tuntuisi olevan peli, jonka on pitkän työstämisen jälkeen pakkokin olla erinomainen – muuten pelaajat tuntevat olonsa huijatuiksi.

Marraskuusta kevääseen siirtäminen voi tarkoittaa noin 4–6 kuukauden venähtämistä. Jännä siis seurata, millaisen valmiin tuotteen Xbox One ja PC-pelaajat tulevat lopulta saamaan.

Lisää luettavaa